maanantai 1. lokakuuta 2012

Neulekahvila 31.10.2012

Seuraavaan neulekahvilaan on toivottu teemaksi koukkuamista. Paikalla on tuolloin tekniikan taitajia, jotka ovat lupautuneet opettamaan sitä halukkaille. Mukaan tulisi varata koukkuamiskoukku (kaksipäinen virkkuukoukku, jossain käytetty myös nimeä tunisialainen virkkuukoukku) sekä lankaa. Jos koukkuaminen ei houkuttele, voi tuttuun tapaan tehdä myös muitakin omia käsitöitä tai vain nautiskella kahvilan herkuista ja neulekahvilan ilmapiiristä.

Kokoonnumme aina kuukauden viimeisenä keskiviikkona eli seuraavan kerran 31.10.2012 klo 17 alkaen, paikkana Spahotel Casino (Kylpylaitoksentie 7, Savonlinna). Tervetuloa!

Jäsenilta 17.10.2012

Syksyn ensimmäinen jäsenilta pidetään järjestötalo Kolomosessa keskiviikkona 17.10.2012 klo 17 alkaen. Marja Uotinen on lupautunut esittelemään tilkkutyötekniikkaa ja näyttämään valokuvia taidokkaista tilkkutöistä. Lisäksi suunnitellaan joulunajan näyttelyä Galleria Pinnaan ja ideoidaan jouluisia koristeita työpajoissa toteutettaviksi.

Tilkkutyöteemaan liittyen metsämuseo Lustossa Punkaharjulla on Sirkka Muurelan Paksun haapapuun taikapiiri -näyttelyssä esillä käsinvalmistettuja eläin- ja luontoaiheisia taidetekstiilejä. Näyttely on saanut lisäaikaa 13.01.2013 saakka, joten sen katsastamiseen on vielä hyvin aikaa!

Lisää Luston näyttelystä:
http://www.lusto.fi/nayttelyt_ja_tapahtumat/erikoisnayttelyt.html
http://www.lusto.fi/etusivu/tiedotteet.html?id=7671